Marc Papillon on IRCAMissa tutkimustaan tekevä väitöskirjatutkija, koulutukseltaan fysioterapeutti ja muotoilija. Nykyään hän omistaa työnsä musiikillisen liikkeen mekanismien tutkimiselle: sille, miten liikettä säädellään ja miten se opitaan.
Jo kolmenkymmenen vuoden ajan hän on tutkinut muusikoiden kanssa havainnon, liikkeen, tunteiden, kognition ja taiteellisen ilmaisun vuorovaikutusta. Hänen lähestymistapansa on kehittynyt hoitajan ja potilaan suhteesta yhteiseksi tutkimusprosessiksi, jossa muusikosta tulee omien kokeilujensa aktiivinen toimija.
Fokaalisessa dystoniassa ei ole enää kyse pelkästään toimintahäiriön korjaamisesta tai aiemman liikkeen palauttamisesta, vaan uusien motoristen järjestäytymistapojen tutkimisesta, vaihtelevuuden kokeilemisesta ja uusien soittomahdollisuuksien kehittämisestä.
Sama lähestymistapa ulottuu muusikoiden koulutukseen, soitin- ja laulutaidon oppimiseen sekä musiikin harjoittamiseen liittyvien ongelmien ennaltaehkäisyyn.
Hänen tavoitteenaan on tehdä muusikosta oman liikkeensä tutkija, joka pystyy havainnoimaan, kyseenalaistamaan, kokeilemaan ja muuttamaan tapaansa soittaa.
Fokaalinen dystonia ilmenee yleensä kokeneilla muusikoilla. Vuosien esiintymisen jälkeen heille kehittyy kivuttomia motorisia häiriöitä, jotka aiheuttavat tiettyjen lihasryhmien tahatonta supistumista.
Häiriöt ilmenevät soittaessa tietyissä kohdissa, eivätkä ne usein juuri haittaa muita arjen toimintoja. Vaikeassa fokaalisessa dystoniassa samoja oireita voidaan kuitenkin kuvata myös soittamisen ohella tehtävissä toiminnoissa, kuten käsin kirjoittaessa, tietokoneen hiirtä tai näppäimistöä käytettäessä ja muissa hienomotorisissa, toistuvissa käsin tehtävissä toiminnoissa.
Fokaalinen dystonia tunnetaan nykyään paremmin sekä käsissä että puhallinsoittajien ansatsissa.
Muusikon fokaalisen dystonian taustalla on monenlaisia tekijöitä: soittimen tai tekniikan vaihtaminen, harjoitusrytmin muutos, stressi, esiintymisjännitys, vaikea tilanne ja ympäristö…
Näiden tahattomien ja kivuttomien, soittamista häiritsevien motoristen häiriöiden diagnosointi ei ole aina helppoa… Oireet ovat moninaisia, ja fokaalinen dystonia ilmenee eri tavoin soittimesta ja muusikosta riippuen. Muusikoilla voi olla taipumus peitellä teknisiä vaikeuksiaan, ja oireet voivat jäädä vähäisiksi. Lisäksi erot sanastossa voivat vaikeuttaa taiteilijoiden ja lääkärien välistä viestintää.
Ensimmäisinä vuosina usein väärin diagnosoidut motoriset häiriöt horjuttavat muusikkoa syvästi. Kaikki hänen ympärillään murenee vähitellen: tekninen laatu, taso, oikeutuksen tunne. Suhteet kollegoihin muuttuvat hankaliksi, ja niin kauan kuin dystonia ei ole selvä muusikolle itselleen, se on vielä epäselvempi hänen lähipiirilleen.
Ympäristön on silloin ”helppo” tulkita häiriöt mahdollisiksi psyykkisiksi ongelmiksi.
Tämän vuoksi muusikko alkaa kysyä itseltään aivan liikaa kysymyksiä, jotka eivät välttämättä ole aiheellisia, ja syntyy tietynlaista hämmennystä. Suuret vaikeudet soittaa, joille musiikillinen lähipiiri ei osaa antaa järkevää selitystä, ajavat hänet toimintamalliin, jota on myöhemmin välttämätöntä muuttaa.
Tästä toimintahäiriöstä seuraavat psyykkiset ja käyttäytymiseen liittyvät häiriöt on otettava huomioon koko tutkimisen ja oppimisen prosessin ajan.
Muusikkoa rauhoittaa, kun hän kuulee selkeän ja täsmällisen kuvauksen siitä, mitä hän kokee.
Fokaalisessa dystoniassa muusikolla on suuria vaikeuksia soittaa, eikä kukaan hänen musiikillisesta lähipiiristään osaa antaa sille järkevää selitystä.
Muusikko yrittää vastustaa haitallista liikettä ja taistella dystoniaansa vastaan ”väkisin”.
Näin hän ylläpitää virheellistä mallia ja voimistaa juurtuvan dystonian oireita.
Fokaalinen dystonia ei ole kivulias.
Häiriö ilmenee yhden tai useamman sormen tahattomana liikkeenä tietyssä musiikin kohdassa, mutta soittamisen ulkopuolella oireileva käsi toimii yleensä normaalisti.
Useimmiten oireilevat kyynärluun puoleiset sormet.
Muusikko voi tuntea sormissa jäykkyyttä, väsymystä ja epämukavuutta kädessä, mikä johtaa vääriin säveliin tai estää liikkeiden sujuvuuden.
Koukistajalihasten agonisti–antagonistisuhde on häiriintynyt. Ansatsissa kyse on suun rengaslihaksen ja suuta laajentavien lihasten välisestä suhteesta.
Kielen toiminnallinen tasapaino on ensiarvoisen tärkeä. Kielen asennon ja sen soitonaikaisen dynamiikan välillä on tehtävä paljon työtä.
Käden kohdalla myös hartiarengas on keskeinen avain, jotta käsi saa mahdollisimman hyvän tuen tilassa ilman minkäänlaista kompensaatiota.
Erotetaan toisistaan päätoimijalihakset (protagonistit), jotka tuottavat liikkeet raajan ääreisosassa, ja kiinnittäjälihakset, jotka pitävät raajan asennossa ja tekevät liikkeestä tehokkaan haittaamatta protagonistien toimintaa. Fysiologisesti nämä kaksi lihasryhmää toimivat synergiassa. Fokaalisessa dystoniassa tämä koordinaatio pettää, ja taustalta löytyy perustavanlaatuinen asentohäiriö.
Vaikka fokaalisen dystonian tarkkaa neurobiologista syytä ei ole vieläkään selvitetty, näyttää siltä, että intensiivinen soittaminen yhdessä sensomotoristen, asennollisten, käyttäytymiseen liittyvien ja psyykkisten häiriöiden – ja joskus perinnöllisen alttiuden tai epäedullisten anatomisten tekijöiden – kanssa voi olla tämän erityislaatuisen sairauden taustalla.
Valmistaudu tehokkaasti. Esiinny sataprosenttisesti kykyjesi mukaan. Esiinny täysin ja ole valmis häiritsemään, olemaan miellyttämättä, tulemaan sivuutetuksi tai halveksituksi… eikä mitään tästä, itse asiassa!
Kehitä keskittymiskykyä ja soita varmasti kaikissa tilanteissa selkein tavoittein. Hienovarainen ja ergonominen lähestymistapa kehittää tavoiteltuja ominaisuuksia: nopeutta, kestävyyttä ja soittamisen iloa.
Ei turhaa epätoivoa: muusikko pystyy jälleen soittamaan nauttien.
Ei turhaa toivoa: muusikko ei enää soita niin kuin ennen, ja se on luultavasti hänen omaksi edukseen.
Yksi taiteilijan elämän ratkaisevimmista ja usein aliarvioiduista taidoista on kyky soittaa pitkään ilman vammoja tai kipua ja säilyttää samalla taiteellisen ilmaisun laatu. Tällä taidolla on erityinen merkitys taiteilijan uralla, sillä se ulottuu paljon pelkkää kehon teknistä hallintaa pidemmälle.
Ensinnäkin kivuton soittaminen on välttämätöntä fyysisen terveyden säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä. Taiteilijat viettävät päivittäin monta tuntia harjoitellen ja esiintyen, mikä voi kuormittaa kehoa merkittävästi, erityisesti käsiä, käsivarsia, selkää ja hartioita, niskaa, huulia ja alaraajoja… Kehon kokonaisvaltainen hallinta sekä sen erityisalueiden – ansatsin, käsien ja joskus jalkojen – hallinta on paljon tärkeämpää kuin niin sanottu soitin- tai laulutekniikka, joka keskittyy aivan liian usein ketjun loppupäähän (pelkästään käsiin ja/tai huuliin). Taiteilija, joka pystyy soittamaan kivutta, on paremmin varustautunut kestävään uraan ja taiteensa kukoistamiseen jatkossakin.
Lisäksi kivuton soittaminen auttaa säilyttämään taiteellisen ilmaisun laadun. Kipu ja epämukavuus voivat viedä taiteilijan huomion pois itse tulkinnasta ja heikentää hänen kykyään luoda tunneyhteys ja välittää tunteita yleisölle. Taiteilijalla, joka soittaa fyysisesti vaivattomasti, on enemmän vapautta tutkia musiikin vivahteita, ilmaista tunteitaan ja luoda syvä ja aito kokemus.
Kaiken kaikkiaan pitkäkestoinen, kivuton soittaminen taiteellisen ilmaisun laadusta tinkimättä on vaativa haaste, mutta se on perustaito jokaiselle taiteilijalle, joka välittää urastaan ja taiteestaan. Se edellyttää jatkuvaa sitoutumista fyysiseen terveyteen, kehon tekniikkaan ja taiteelliseen kehitykseen, mutta palkinto on vaivan arvoinen: se antaa taiteilijalle mahdollisuuden jakaa intohimoaan koko maailman kanssa myös jatkossa.
Kuvaile, mitä tapahtuu, kun soitat. Marc lukee jokaisen viestin ja vastaa sinulle henkilökohtaisesti, jotta voitte yhdessä miettiä seuraavaa askelta: yksilötapaamista tai parhaiten sopivaa koulutusta.